keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Keho, mikset halua tehdä yhteistyötä?


Hehe, varmasti toisaalta ihan rinnastettavissa ihmisiin tuokin. Makuja kun on niin monia. Kaikki ei tykkää päärynöistä tai omenoista, mutta onneks jotkut rakastaa niitä.

Keho ei suostu tekemään yhteistyötä. :P Mokoma asshole jumahtaa aina mulla 53kg:n eikä sitten hievahda suuntaan eikä toiseen ilman hikiliikuntaa johon nyt suoraan sanoen ei ole oikein intoa ja energiaa. Tänään painoin aamulla jopa 53,5kg eli mokoma soutaa ylöspäin. Ilmeisesti se 1300-1500 kcal onn liikaa. :`D

Se vaan jos hilaan sen lähemmäs tonnia niin keho sulkee, saa mut väsyneeksi ja voimattomaksi ja aineenvaihdunta hidastuu jolloin lihon kohta sillä tonnillakin. :S Tricky. Lähinnä ärsyttää tuo vatsaröllö jonka paksuus on n 3cm at the mo. :P Peppu on saanut kyykyistä kyllä muotoa. Uhkaavasti vaan alkaa näyttää siltä että lenkkeily tulee pakolliseksi. Yäk! Taidan alkaa ihan lenkkeilemällä 20min x 2 viikossa tai jotain muuta yhtä pientä ettei vallan into katoa kaikkeen. :P

Kroppa on siinä mielessä juoni kapistus, että se osaa sata ja yks keinoa millä se saa pitää sen viimeisen rasvakerroksensa johon se on kovin mieltynyt. Ikävä vaan et mä en pidä siitä lainkaan.  Oon alkanut itse asiassa kyseenalaistaa onko sen liikkuminen ja laihduttaminen pois edes terveellistä...? Olis mielenkiintoista tietää onko terveellisempää pieni rasvakerros ympäri vuoden vai ei lainkaan.


 Löysin tuollaisen laihdutusohjelman kun yllä. Onko kukaan kokeillut? :O Mietin aiheuttaako hirveät mässyt kun kalorit menee noin alas? Haluaisin kokeilla.


Nälkä kurisee mahassa kun ees katson tuota annosta mutta tänään oon syönyt jo kivasti sen 1600 varmaan joten antaapi sitten vaikka olla. :P 
 

 Haluan tuollaisen kropan. Toimii vaan inhottavasti laukaisevana tekijänä kun katselee kuvia liikaa. Mutta on niin hypnotisoivaa katsoo miten jollain on ihan timmi kroppa ja täysin komee reisivako. Mietin vaan että onkohan mitenkään mahdollista kotiurheilulla vai täytyykö nääntyä et saa thighgapin??

Ensi viikolla kasailen varmaan sellaisen thinspolehtiön, jonka toinen puoli on varattu thinspo kuville ja treeneille ja toinen ruuille ja resepteille. Eli jos en tahdo joku päivä katsoa kuvia voin vaan katsoa reseptejä ja kaloripitoisuuksia sieltä. :P viime viikolla painoin 52kg. :( Jaksoin urheilla. Todistusaineisto yllä. :P
 

Haluan just tuollaisen pienen pyöreän pepun ja siks kyykkään kun hullu. :D


 Ikävä kyllä kun katselen kuvii netis unohdan aina et suurelle osalle on tehty näin. Mikä on musta helvetin törkeetä ja saa ihmiset saateltuu epäterveelliseen illuusioon. Samoin thinspo kuvissa olis kiva kun lukis: "Varoitus, tämä tyttö syö joka päivä vain 200kcal ja riski kuolla sydänkohtaukseen tai sairastua osteoporoosiin on lisääntynyt".


 Tiedän että oon katsellut liikaa näitä kuvia kun katson näitä jalkakuvia joihin en koskaa normisti kiinnitä huomiota. Poikkikseni sanoo ettei kukaan oikeasti kiinnitä huomiota koipiin vaan perseeseen, mahaan ja tisseihin jos johonkin. :`D Mieslogiikkaa. No oikeassahan se varmaan on. Mun huonoin puoli vaan onn kintut. Se tuppaa menemään niin ku on 157cm smurffi.
Kai se on urheiltava jos tahtoo tavoitteeseen. :P Nyt öitä!

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Blogger sekoilee siis uudestaan. Ootko kokeillu Tracy Andersonin peppu reeniä tykkään ite tosi paljon siitä ja oon huomannut kyllä tulokset! :D Toinen mistä tykkään on Laura London sen vatsalihas reenit! Plus jos haluu vatsalihakset esiin löllön alta pitää tehä cardio juttuja vatsalihasten lisäks! :D Ihanaa et oot pistäny tämmösen blogin nyt tuo ittellekkin viäl lisää inspistä kun lukee mitä muut tekee! :D Ite oon nyt yli kolme kuukautta tehny 5 kertaa viikossa (jos on kerinny)lihas treeniä koko kropalle. Huono vaan se et en voi oikeen ruokiin vaikuttaa kun oon täällä toisten nurkissa ja vähän sillä harmittaakin et mitkä ois tulokset viäl paremmalla syömisellä yms yms. Oho tulipas pitkä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi täytyykin googletella pikapuoliin niin saan lisää inspoo. :D Tiedän, mun tarttis keksiä cardioo joka ei olis juoksemista koska se on tylsää. :P Juu aattelin nyt bloggaillla kerran viikossa ratella jos mahdollista. :) Nii joo mut helppo si ku tuut himaan sieltä nii jos jatkat samal tyylil mutta syöt fiksusti niin johan sulaa ihan kaikki. :D

      Poista
    2. Niimpä sitä odotellessa! :D Tanssiminen on hyvää ja hauskaa! ;D Ite tykkään semmosesta kun Core rhythms! :) Ja miksei toi zumbakin! :)

      Poista
    3. Haha, Itse sytyn reggaetonista eniten. :D Ihanaa ketkutella persettä koska se on sovellettavissa klubittamiseen ja saa olon tuntuun seksikkäältä ja energiseltä. :D

      Poista