perjantai 28. joulukuuta 2012

Sluts on Halloween.


Hello there, honeys. :D Aion nyt tehdä helvetin ärsyttävän ja jossain määrin lutkamaisen postauksen, koska haluan puhua "lutkista Halloweenina". Idean postaukseen sain katsottuani ikuisen idolini Jenna Marblesin videon Youtubesta. Jos ette vielä murut tunne Jennaa teil on aukko sivistyksessä. Käykää tsiigaamassa. :D Siinä on hauska, ihana ja omaperäisellä tavalla ihan fiksu nainen. :)

Haluan jakaa kanssanne lutkamaisen Halloween 2012 zombie-mayhem-hoitsu -asuni ja muutamia muita! Niin että sweeties, jos ei kiinnosta lakatkaa skrollaamasta alas ja katsokaa vaikka jääkiekkoa. XD Jaan myös pari muuta vastaavan tyyppistä kostyymia. Miksi?

KOSKA olen helvetin ylpeä mm. maskeerauksestani ja siitä että kroppani oli tuolloin joskus pukujuhlien aikana hot ass koska olin jopa jaksanut treenata ja syödä fiksusti. OLEN YLPEÄ lookeistani. :D Hehe.

Ylemmässä kuvassa on hoitsu asuni ja maskini Senssin Halloween hoitsubileisiin. Aluksi en halunnut edes pukeutua hoitsuksi, mutta sitten sain siistin maskeerausidean ja se oli päätetty!



"WHY SO SERIOUS?"

Maski alkoi valua puolessa välissä iltaa ja se piti kiinnittää teipillä, jolloin siitä tuli ehkä vieläkin karmeampi. XD

Klick, klick. Jennan video alla! Watch it and let your inner Halloween slut get out!



Siskon kanssa Senessä. Oon miettinyt miksi toiset tytöt rakastaa pukujuhlia ja toiset taas näkee helvetinmoista vaivaa muiden asuista siellä juhlissa ja olen tullut seuraavaan lopputulokseen:

 Ryhmä A): Haluaa pitää hauskaa ystävien kanssa samanhenkisesti ja bondata. Esim. koko ryhmä pukeutuu seksikkäästi ja teemaan sopivasti. Kaikilla on hauskaa ja yhtenä päivänä tuntee itsensä seksikkääksi. Viis siitä jos joku näkee asian alhaisesti.

Ryhmä B): Ei uskalla pukeutua. Haluaisi kyllä mutta on liian itsetietoinen ja ahdistuu saamastaan huomiosta ja kokee sen negatiivisena. Tuloksena kateutta (ja ryhmän A) jäsenten lutkaksi haukkumista)

Kumpaan tahansa ryhmään kuuluitkaan niin kannattaa muistaa että juuri se tietty pukujuhla voi olla muistelun arvoinen elämys myöhemmällä iällä. Miksi nähdä asiasta kauheaa kiukkua?


Itse olen pienestä asti ollut koulun näytelmissä ja rakastanut maskeeraamista ja pukeutumista. Se on kiehtovaa että voit näyttää joltain aivan muulta.



Ja hiukan hauskojen bileiden kuvasaldoa. :D




Jos mietitte niin revennyt huulimaski on tehty Erikeeper -liimasta ja vessapaperista (sekä erinäisistä meikkituotteista).


Is taht you, Two Face?


Muita lookkeja:



Japanilainen koulutyttö inspired.




Hippi.



Cow girl.



Androgyyni look.









Hugh Heffnerin puputyttö.<3 meikki oli tosi kiva, voi kun osaisin vielä tehdä sen.


Bonus: Englantilainen koulutyttö.

Ensivappuna olen luultavasti helvetinmoinen domina-armeija narttu. RESPECT. Nähdään Tampereella silloin. ;D

maanantai 24. joulukuuta 2012

Less is more


Heippahei. :) Joulu on takana ja painonpudotussaralla on menty takapakkia. I can feel it. En kuitenkaan jaksa nyt miettiä asiaa koska kinkku ja porkkana- ja lanttulaatikko vaan ovat tasan seuraavan kahden viikon urheilun ja terveellisen ruuan arvoisia. :) Oli mahtavaa syödä oikeasti laskematta kaloreita kerrankin, vaikkakin se hidastaa kesäksi 2013 kuntoon kampanjaani. Onneksi rasva sulaa eikä sen kadottaminen ole mitään tiedettä.

Ajattelin höpistä aiheesta nimeltä: ASIAT JOTKA ÄRSYTTÄVÄT PAINONHALLINNASSA TAI VAIKEUTTAVAT SITÄ.


Seuraavaksi asioita, jotka ovat hankalia (joista en pidä), jotka liittyvät painonhallintaan.



1. Ruokaa saa ja PITÄÄ syödä enemmän, ettei jäisi kalorivajeelle mikäli syö terveellisiä ruokia.

Tämä tuppaa ihan oikeasti aina unohtumaan minulta eli eri ruoka-aineiden suhteet. Sitten ihmettelen miksi illalla iskee mässykohtaus kun kalorit ovat olleet alhaalla vaikka vatsa on täynnä. Erityisesti sellaisina päivinä kun syön paljon kasviksia.



2. Se hetken himotus voisi mennä ohi myös jollain terveellisemmällä.

Sipsipussin tilalle pitäis aina ottaa joku dippi ja kasviksia vaikka porkkanoita ja paprikoita. Se kalorimäärä ja pahan rasvan määrä ei vain oo sen arvoista. Tai jos haluan jotain sokerista voin ostaa tosi sokerisen mutta rasvattoman herkkurahkan.



3. Näitä tehoruokia pitäis muistaa tumapata kaikkeen. En ikinä muista. >__<




4. Liikuntaa ei tarvita paljon eikä aina tarvitse lähteä ulos, kunhan se on SÄÄNNÖLLISTÄ.

 Tuo S-sana tuottaa mulle aina hankaluuksia ja huomaan väittäväni että mulla on kiire tai ulkona on kylmä tms. Oikeastihan voisin vaikka hyppiä X-hyppyjä kun suosikkiohjelmaani tulee töllöstä.


5. Muut luulevat ratkaisusi olevan väliaikainen/ joskus on mentävä muiden mukana mikäli on esim. kylässä jossain syömässä. nuff said.


6. Muut yrittävät syöttää omia mielipiteitään sinulle eivätkä aina ole samaa mieltä kaikesta.

Tässä pitäis aina muistaa mikä tuntuu itsestä hyvälle ja mitkä ovat faktat. Jos ei ole alipainoa ja jaksaa hyvin ja syö monipuolisesti niin ei tarvitse musta välittää muiden mielipiteistä. Usein se on kateutta tai hämmästystä elämänmuutoksestasi. Törmäsin itse tähän mm. kun pudotin painoa nopeasti. No newsflash: Jos aloittaa ylipainoisena, ei liiku lainkaan ja sitten yhtäkkiä karsii kaikki roskaruuat ja alkaa käydä salilla 4 x viikossa niin kyllä se läski karisee aika nopeasti ihan vaan matemaattisestikin laskettuna. Kaikki on kuitenkin kiiinni kaloreista.


7. Piilorasva ja sokeri.

 Mokomat paskiaiset pilaavat ihan kaiken hyvän. :`D Olen kehittänyt pienen kammon prosessoituja tuotteita kohtaan koska en voi ikinä tietää mitä niissä on sisällä.


8. Se mitä haluan vastaan se mikä tekee mulle hyvää.

En vaan aina saa mahtumaan kallooni että jos syön sen kakkupalan se maku kestää minuutin ja sen palan sulaminen siirtää tavoitettani viikolla.


9. Ruumiinrakenne rajoittaa tavoitteita.

Tiimalasivartaloisesta ei voi tulla solakkaa ja sääreni eivät tule ikinä olemaan niinkuin gasellilla. Halusin tai en.




10. En aina tiedä mitä tulisi muuttaa tai tehdä optimoidakseen tulokset. Sama ei toimi kaikilla, miksi onkin niin helppo mennä ihan metsään treenillään tai ruokavaliollaan.

So long, ladies. Let´s kill the X-mas kilos! ;)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Xmas powered by Diesel

Heissan. :) Minä ja rakas poikkikseni olimme joululahjaostoksilla ja päätimme ostaa toisillemme Kicksistä joululahjat. Ilokseni sain huomata että mua odotti Dieselin Loverdose-hajuvesi. :) Olen kyseistä kuolannut jo monta kuukautta, joten tunnen itseni tosi hemmotelluksi kun sain tällaisen ihanan lahjan.<3 Kiitos, rakas. :)

Haha. Hassua kyllä kulta valitsi myös Dieseliä itselleen. :D Nimittäin Only The Braven. Okei tietty pienellä avustuksella. ;) Nyt sitten ainakin molemmat tuoksumme mukavalta toistemme nenään. Musta tuoksu kertoo kantajastaan paljon. Tiesin heti että Only The Brave on poikkikselleni sopiva. :)

Joululahjana toisillemme käytiin myös katsomassa Hobitti. Se oli kaikin puolin söpö ja leffassa oli kiva käydä, muistuttaa meidän ensitreffeistä. Kuitenkin Peter Jacksonillä on tapana ohjata elokuvista jotenkin hidastempoisia ja se fiilis jäi hiukkasen Hobitistakin. Pikkuisen unettava leffa oli kyllä. Jäipähän aikaa halitella niin ettei putoa kärryltä. :D<3 Haha.





Haluaako joku vihkiä mut pyöreän pepun saloihin? :O Olisi kiva tietää mitä muita liikeitä kuin peruskyykkyä voi tehdä kotona niin että se peppu pyöristyy ja nousee pystyyn. :D Sharing is caring joten laittakaapa vinkkiä.



Mulla on myös pikku ongelma enkä tiedä onko kukaan koskaan törmännyt samaan. Nimittäin omat ja poikaystävän ihanteet? Puhumme nyt naisvartaloista. Tänään poikkikseni huomautti, että olen laihtunut ja kylkiluuni painavat ikävästi häntä vasten (olin siis venytettynä niin että ne hiukan pilkistivät). Poikkikseni tykkää terveestä kropasta, eli siis pikkuinen pömppö on suloinen kunhan en tunnu kovalta.

Itse taas  haluaisin olla timmi tai se saa minut tuntemaan itseni kauniiksi. Timmi ja en tykkää makkaroista tai hyllyvistä osista. Niimpä meidän kahden kauneusihanne on hiukan eri. :P Olen tosi tyytyväinen että saan hänen puolestaan ottaa rauhassa (olen tullut siihen tulokseen että jossain 53-56kg kohdalla on aika hyvä). Nyt painan sen 53,5kg. Olen siis kait alarajalla. Mietin vaan että täytyisikö ottaa toinen huomioon, urheilla timmiytyäkseen mutta nostaa kaloreita hiukan. :) Niin että nostaisin painon vaikka 54kg?

Poikkis ei edes tykkää puhua näistä vaan sanoo mun olevan hyvä miten vaan ja että sillä on monta ihannetta. Musta se on kovin tervettä ja tuntu musta hyvältä. :) Mutta mitä tehdä jos ei itse tykkää hylyvästä ja raskaasta kehosta vaan suht timmistä ja vähärasvaprosenttisesta? :O Kai sitten olen sellainen mutta nostan kaloreita. :) Tänään söin lisää vaikkei ollut nälkä. Omassa kehossa asuminen on vaan parasta kun tuntee olonsa suht mukavaksi ja minulle mukava on suht hoikka kunto. Jos mahaan tulee istuessa makkara se tuntuu ällöltä ja luonnottomalta vaikka kaikki sanovat että niin sen kuuluukin mennä. Että parikymppisellä on luonnostaan jonkinverran rasvaa siinä. :P Mutta jos nyt urheilen ja nostan rasvaprossaa musta tulee tankea eikä solakka. Tough call. En edes tiedä miksi kroppa on niin tärkeä. Ei kai se ihan tervettä ole. Maailmassa on kauheasti muutakin. :P

Huomenna kutsuu laiva ja saan onneksi hengähdystauon kaikesta stressijutuista. :) Toivottavasti mokoma ei uppoa. Loppuun Ora gyaru inspoa. :)















Sweet. :) I wish I wasn´t so bodyconscious.




Seuraavaan kertaan jos paatti ei vaikka uppoiaisi??? :D