tiistai 15. tammikuuta 2013

Shoppingu.



WAAAH, hello angel-baby-bunnies-hunnies<3. VAROITUS: inttilöpinää.

Ette ikinä arvaa missä olin sunnuntaina? :D No Parolassa tietysti poikkista katsomassa. Mwah mwah, se oli niin ihanaa. Meinasin seota housuihini jo lauantaina ja ajomatrka tuntui ihan siltä kuin olisin ajanut kiinaan. Odottavan aika on pitkä. Epätoivokin meinasi ihan vallata kun armeija marssitti koko vuosierän alokkaita hiekkakentälle ja meidän tyttöjen tehtävä oli löytää oma kulta sieltä kaikkien seasta. Meinasin jo itkuun purskahtaa etsittyäni kultaa 20 minuuttia, mutta sitten sen osasto marssi juuri ohi. Oli aivan kun en olisi nähnyt miestäni kuukauteen. Reissu oli loistava ja ainakin tuntui vaan vahvistavan kovasti meidän suhdetta ja varmuutta toisistamme ja siitä ettei ole välimatkasta huolimatta pelättävää.

Mulle ihmetellään usein miten meidän kaukosuhde on kestänyt. Välimatkaa meillä on normaalisti nimittäin 120km. Useimmiten ihmiset ajattelee kaukosuhteiden olevan ihan tuhoon tuomittuja, mikä on musta hassua. Well oh well. Mun parisuhteessani se välimatka ei tee kun vaan taloudellista hallaa. Junaliput on kalliita. Muuten elämä on aika normaalia. Nähdään toisiamme 2-3 kertaa viikossa (nyt tietty vähemmän kun muru on intissä) ja vuorotellen käydään toistemme luona. Nykyään on olemassa Skype, jota hyödynnetään kyllä ahkerasti. Samoin älypuhelimet: lähetellään toisillemme kuvia tapahtumista ja tekstareita ja soitellaan paljon.


(BONUS: Yläkuvassa Ted, mun uusi hankintani korvaamaan inttileskenä vietettyjä yksinäisiä iltoja. :D Ja kyllä, Ted on melkein mun kokoinen. Ted on hankittu Citymarketista ja maksoi 30e ja sain kyllä komeat naurut muilta ostostelijoilta kun raahasin lauantai iltana itseni kokoista Teddy-nallea kun muut raahasi Lapparin tvelvuja.)

Musta kaukosuhde voi onnistua. Mutta se on täysin kiinni niiden kahden ihmisen yhteensopivuudesta ja tunteiden tasosta, sekä tietty rahasta. Jos ne kaks ihmistä jakaa samat arvot ja toiseen on helppo luottaa sekä säännöt on lähes tulkoon heti selvät molemmille sen enempiä ihmettelemättä niin se suhde on ihan hyvällä pohjalla. Tosi usein kuulee sellasta: "No paskan marjat kaukosuhde mitään toimi. Siellä se panee muita. Mistä sä voit tietää mitä on meneillään?" Mutta musta kukaan ei voi koskaan täysin tietää. Jos joku haluaa pettää parisuhteessa niin kyllä siihen aina joku rako löytyy, asuttiin sitten samassa asunnossa tai eri kaupungeissa. Mua on petetty pitkässä parisuhteessa ihan nenän alla. Kyllä onnistuu. Vastaus onkin et pitää pystyä luottamaan. Jos et luota, et onnistu.

Lisäksi kaukosuhteessa olevien sääntöjen ei pidä ahdistaa kumpaakaan. Ei pidä tulla sellaista oloa, että joutuu luopumaan paljosta ollakseen yhdessä. Sääntöjen pitää tulla luonnostaan. esim: Voiko mennä kahville toisen sukupuolen edustajan kanssa kertomatta kumppanille? Siinä yksi kysymys johon eri pariskunnilla on ihan eri säännöt. Tärkeintä on kuitenkin että molemmat ajattelee samaa vastausta. Sillä tavalla toiseen on helppo luottaa.

Kaukosuhdetta pitää huoltaa. Pitää skypettää, pitää soitella ja tekstailla. Kertoa kuulumisia ja tapailla. Viikonloput on yleensä uhrattava parisuhteelleen. Jos ei tahdo tehdä sitä niin voi olla varma ettei toimi. Molempien pitää olla valmiita tulemaan toisen luokse. Toisin sanoen, se on tasapainoilua ystävien ja miehen kesken, mutta mikä suhde ei ole? Kaiken kaikkiaan kaukosuhde voi olla yhtä hyvä kuin mikä tahansa muukin. toki haluaisin asua mieheni kanssa jo yhden katon alla, se vain ei ole järkevää tässä elämänvaiheessa ja tilanteessa. Sen näkee sitten. :) Tämä nyt vain rohkaisuna niille joita kaukosuhde jännittää. Jos toinen on ihana ja puitteita löytyy rahallisesti ja viitsimistä niin ei kannata päästää tilaisuutta menemään. :)


Huuh. Kylläpä tuli paasailtua. Haha. Olen vaan keskustellut asiasta ummet ja lammet niin monen kanssa ja menee aina väittelyksi ja yleensä melko ärsyttäväksi. Joten kantani voi tästä lähtien lukea yltä. XD Nyt pikkuisen Tila Tequilaa kaikille. Hihi. Kaunis<3 Ihana meikki tuossa yllä. :)

Haa! Löysin Miss Tilasta kuvan, jossa sillä on lähes saman värinen tukka kun mulla. :)) Olin ihan hype hype. Kiva pitsa. XD

Omg. Jos joltain voisin näyttää niin Tilalta. :)) Kroppa on ihana, joskin keinotekoinen. :P Plääääh.



Tänään kävin uudella salillani esittelykierroksella. Palvelut olivat kattavat ja hintakaan ei ihan mahdoton ollut. Olen kaavaillut uuden harrastuksen aloittamista jo kauan koska koen että se helpottaisi oloani ja olisi terveellinen vaihtoehto tässä elämäntilanteessa kun poikkis on intissä ja aikaa on liikaa käsissä. Miksei sillä kannattaisi sitten parannella kroppaansa??

 Urheilu on kuin laittaisi rahaa pankkiin ja olisi kiva kokeilla kammoksumaani ryhmäliikuntaa. Olen muutenkin ottanut elämässäni uutta suuntaa ja tajunnut mitä haluan. Ehkäpä voisin antaa nyt sille hotjoogalle ja bodypumpillekin mahdollisuuden, sille ärsyttävälle vetäjälle joka ei ikinä hengästy ja jonka mielestä aina "JAKSAA JA JAKSAA (vaikken kyllä jaksa ja siksi se onkin niin saatanan ärsyttävää kun ne hokevat sitä)", niille muille ihmisille, joiden edessä nolottaa kun menen vasemmalle kun huudetaan oikealle ja jotka nostavat enemmän rautaa kun mä ja joiden kuvittelevan vainoharhaisena nauravan mulle kun nauravat omille jutuilleen. Niimpä niin. Mitäpä mä siinä menetän jos kokeilen. Aina voin vetäytyä pumppaamaan rautaa yksinäiseen ylhäisyyteeni ja kuikuilla sieltä nurkista kaikkia muita. XD

Anygay, huomenna menen 12.00 kirjoittelemaan soppareita sinne. Sitten menen heti jollekin ryhmäliikkatunnille, että saan kammoni pois. Hehe. Ja sitten saunaan. Ai että, ihana vapaapäivä. En malta odottaa huomista muutenkaan koska näen Karitan. Karita on uus kaverini, jonka kanssa ollaan hurahdettu näihin kehojuttuihin, hypetetään syömisestä, urheilusta ja kaikesta muusta pinnallisesta. On oikeastaan kivaa tavata joku muu yhtä innostunut. :) Ja nyt kun alan käydä noissa jutuissa niin enköhän saa lisää höpistävää. Hehheh. Ikävä kyllä Karita ja mä ollaan usein eri vuoroissa. FML. Oma uravalinta tosin.... :P No tuleepahan lisiä, joilla ostella sitten palkkaria ja maitorahkaa. LOL.


Jostain syystä tykkään Tilan meikeistä mielettömästi. :) Oon aina ollut suurten nudehuulien ja tumman silmämeikin ehdoton fani. Musta se look sopii yllättävän monelle ja on seksikäs ja naisellinen. Huulista puheenollen ostin tänään aivan IHANAA luontaistuote -huulirasvaa: Munkens Bisalmia. Ihan loistotavaraa ja maistuu (joulu-)piparilta. Suosittelen kaikille joiden nudehuulet on vaan unelma koska iho halkeilee ja kuivuu talvella. :DD Ei kuivu enää jos käytätte Munkens Bisalmia. Ainakin Life myy sitä. :)

Päivän naama illalla kämäsenä. :D Oh jeah, kämäisyys, JEAH!

Meep meep. Huomenna meen rukoilemaan Glohairiin josko olis millään mahdollista saada lettipidennykset. Ne on siitä hyvä pidennysmenetelmä, etteivät rasita omaa hiusta, joten hiusta kasvattaville ihan loistava vaihtoehto. Olen päättänyt muuttaa tyyliäni hieman. Keskityn uusien vaatteiden oston sijaan siihen, että ostan vain basic-tyylikkäitä vaatteita ja niitä joista todella todella pidän. Tiedän että kaikki ajattelee nyt että daa mutta kun on ollut ihan shoppailuholisti viimeiset 5 vuotta niin tää on iso askel alkaa ajatella oikeasti mihin sen rahansa laittaa. Woop woop.

Ja shoppailusta puheenollen nyt niihin HARKITTUIHIN shoppailupäätöksiin:

Maailman huonoin kuva H&M:n lörttöpaidasta. Mulla on lörttöjä vähän. Ne laskeutuvat mulla paskasti ja saavt mut yleensä näyttämään muumimöröltä tai hemulilta. Noh tämä yksilö laskeutuu kauniisti ja on klassinen. Sitä voi pitää juhlassa ja arkena. Ok gj Noona, hyvin ostettu (sori huono kuvanlaatu, väri vääristää, on kirkas sininen)

H&M: 9,95e


Mustat Karl Kani College-housut sivutaskuilla. Okei. Karl Kani on varmaan ainoa merkkituote, johon olen hurahtanut ja se on just nämä Kanin naisten kollarit. Urheilu ja vapaa-ajan vaatteissa tykkään panostaa merkkiin, koska useimmiten just näitä vaatteita pestään usein ja pidetään urheilun ja oleskelun aikana. Ne siis kuluu ja kauhtuu nopeasti, nukkaantuu ym. Urheillessa ja oleskellessa olon tulee olla mukava. Siks tykkään että materiaalit on hyviä ja vaatteet sopivia ja mukavan mallisia. Kanin kollareiden paras puoli on toi vyötärö: Se on just sopivan napakka pienivyötäröiselle muttei aiheuta mitään jenkkamakkaroita helposti. Myös puntit ovat ihan mahtavat: Niissä on pienet vetskarit sivuilla niin, että ne sa hilattua polveen ja kiristettyä polvimittaisiksi esim kesäkuumalla tai tanssiessa: Jolloin eivät ole tiellä. Eli ovat mielettömän mukavat päällä. Materiaalista sen verran että ainakin mun aiemmat harmaat Kanit On pysyneet ihan samanlaisina kuin ostovaiheessa vaikkakin olen niitä pessyt ja pitänyt tuhat kertaa. En olisi halunnut reisitaskullisia mustia kollareita, mutta myyjä kertoi, että Kanin maahantuoja on lopettanut toiminnan eli uusia ei taida olla tulossa. Niimpä sitten kotiutin nämä yksilöt koska mun puolestani kaikki muut kollarihousut voivat painua helvettiin. XD Hehe.


Bronx: 30e (norm: 54,90e)

Mä olin tänään ihan innoissani kun PT kehui muo söpön pieneksi ja hoikaksi. Olin  tosi hyvillä mielin koko loppupäivän vaikka tiedänkin että niiden tehtävä on varmasti mielistellä asiakasta, koska silloin ne saa todennäköisemmin myytyä palveluitaan. Hehs. No anygay. Mun nykyiset suosikkifarkkuni ovat alkaneet pudota päältä ja ajattelin niiden venyneen. Niimpä suuntasin kaupoille Cubukseen. Cubuksen Ja New Yorkerin farkut sopivat mun vartalotyypille parhaiten (tiimalasi) ja ovat tosi mukavia koska ovat stretchiä useimmiten. Yllätyin sikana kun mahduin koon 25 farkkuihin. O_______o

Tiedän farkkujen olevan toki stretchiä, mutta olin silti iloisesti yllättynyt. Mielestäni se on ihan kiva farkun koko. Hihi. Tykkään että farkut melkein soi päällä ostovaiheessa, sittenhän ne löystyvätkin piakkoin.


Cubuksen koot tosin ovat kai aika isoja. Noh kiva kuitenkin. :) Näissä farkuissa oli joku pieni valmistusvirhe joten sain alella.

Cubus: 16,00e


Kaikissa sukissani on reikiä, joten ostin sukkiakin. Oikeanpuoleiset tosin sain ilmaiseksi koska Cubuksen kiva myyjä unohti ottaa niistä hinnan ja laittoi ne vaan kassiini. Koska olen ahne mulkku en sanonut asiasta mitään vaan otin ilmaiset lahjoitussukat vastaan. :DD

Lateksipornoleggarit. Köhköh. Oon jo pitempään halunnut nämä. Joku kinky puoli mussa sanoo että nää on tosi rajut pikimustien kiilanilkkureiden ja löysän vaalean sävyisen yläosan kanssa. :D Ja toinen puoli sanoo et näytän joltain hulluks tulleelta wnb kissanaiselta ne jalassa. En kuitenkaan voinut vastustaa sitä että nyt kun alan punttaan niin kun perseeni pyöristyy niin vähänkö se on magee ja pinkeä kun laitan nämä jalkaan. Sit voin tuijotella sitä himassa joka päivä ylpeenä: Ai että. Juu noh saa nähä uskallanko pitää näitä ikinä. XD

Gina Tricot: 5e

Joops. Nyt kun aloitan urheilun taas ns. tosissani kotiurheilun sijaan tarvitsin jonkun kassin jossa roudata kaikki kuteeni ja palkkarini ja muun sälän koska olen mieletön romunkerääjä. Spottasin Stadiumissa tämän keskikokoisen Puman urheilukassin ja totesin sen tulevan hyödylliseksi.Niimpä se lähti mukaani. :)

Stadium: 29.95e


Ja sitten mun elämäni varmaan kallein vaateostos. >__< Mulla ei ole tapana esitellä alusvaatteitani tässä blogissa. En koe sitäkään mitenkään oudoksi koska alusvaatteet ovat ihania, mutta jotenkin ei ole mun juttuni. Kuitenkin päätin jakaa kokemukseni tästä urheiluliivistä, jonka ostin juuri. Kyseessä siis elämäni ekat kunnon urheiluliivit.

Eli Shock Absorber Bra. Juoksuurheiluliivit, joissa mainostetaan olevan yli 70% liikkeenpysäytys. Eli tissit pomppii urheillessa 70% vähemmän. LOL. Tukilevel näissä on 4 eli korkein mahdollinen. Sisäpuolelta liiveissä on monta kerrosta erilaisia tukikankaita niin, että ne tuntuvat melkein enemmän joltain panssarilta kuin urheiluliiveltä. No sanomattakin selvää, että ovat melko hyvät isorintaisemmille naisille. Omaa kokoani en nyt ala jakamaan tässä mutta se on melko harvinainen ja vaikeahko löytää mistään urheiluliikkeestä. Niimpä olin onnesta soikea kun löysin lähes sopivat Stadiumista.


Urheiluliiveissä on kahdet hakaset, joista huolimatta liivi on helppo pukea ja riisua. liivi on todella napakka rinnan alta. Ainoana miinuksena huono säätövara olkaimissa. Hyppiessä ei tunnu pahalta: tukevat melko kivasti vaikka mielestäni enemmänkin voisi.


Stadium: 59,95e (Hui saatana kun kalliit, toiv kestävät käyttöä. :P)

maanantai 14. tammikuuta 2013

Blogilates!


Heippahei. :) Mainostan täälläkin kivaa sivustoa jonka löysin ja joka tuntuu ihan motivoivalta ja hyödylliseltä. ^__^ Enjoy!

http://www.blogilates.com/

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Sinä, minä ja intti


Hello, angel-baby-bunnies! :D Haha. inttileskeytymiseni kunniaksi ja omaksi piristyksekseni hankin eilen suuren, noin itseni kokoisen pehmolelunallen, jota kelpaa sitten halailla kun mies on intissä. LOL. Aiheutin Citymarketissa jonkin asteista hilpeyttä kun muut täysikäiset kantelivat lauantai-illan kunniaksi jonoissa karhun mäyriä ja itselläni oli ainoana ostoksena purkkapussi ja massiivinen halinalle. Naurunpyrskähdyksiä kuului auton ovelle asti. :D Haha. Isoa lapsetti.

Tänään olin intissä katsomassa kultaani, joka on nyt ollut siellä palveluksessa viikon (joka on tuntunut ihan vuosituhannelta). Viikko on ollut varmasti molemmille osin hankala. Pääasiassa koska ollaan suht tiivis pariskunta.  Onneksi siis intti järjestikin "Sinä, Minä ja Puolustusvoimat" -teemapäivän, jonka ideana oli kannustaa pariskuntia jaksamaan intti yhdessä. Päästiin siis Parolaan moikkkaamaan omia rakkaita.

Haluankin nyt jakaa muutamia viisauksia muille inttileskille (omakohtaisia, koska olen toista kertaa inttileskenä) ja sielläkin kerrottuja.

Musta intti ei ole huono asia parisuhteen kannalta. Päinvastoin. Periaatteessa intin kestää jos suhde on hyvä ja kumppani sinulle sopiva. Musta tärkeimpiä juttuja ovat luottamus kumppaniin (ettei välimatka pelota kumpaakaan), usko suhteen kestämiseen eli tietty me-kaks henkisyys ja se, että intistä ja duuneista huolimatta yritetään tehdä aikaa suhteelle ja olla molemminpuolin ymmärtäväisiä moodswingien suhteen.

Musta vaikeuksia kestävä pariskunta jakaa samat arvot. Mikäli on samat arvot ei tarvitse pelätä niin paljon. Ikäänkuin parisuhteen säännöt ovat melko selvät alusta asti tai sitten ihan helposti neuvoteltavissa niin, ettei kumpaakaan pelota eikä toisaalta tunnu että toinen rajoittaa sua. Niin ei synny turhaa skismaa ja toisen kanssa oleminen on helpompaa.

Toinen mikä on hyvä olla musta on yhteinen huumorintaju. Nauretaan samoille, paskoille jutuille. Se on ihan mielettömän kiva tunne kun toinen ymmärtää sua ja on hauskaa vaikkei oikeastaan tehtäisi yhtikäs mitään. Sillä tavalla pariskunta voi viettää kivaa aikaa yhdessä vaikka varusmies oliskin väsynyt ja haluais viettää aikaa kotona.

Tyttöystävän tulee olla ymmärtäväinen. Inttimies tarvitsee haleja, seksiä, unta, ruokaa ja kavereiden seuraa tasaisessa määrin. JA LUULTAVASTI eri määrin kuin tyttöystävä. Lisäksi intti vie ison osan miehen ajasta, joten täytyy olla valmis kuuntelemaan paljon tarinoita Rambon seikkailuista, kun hän ryömi taas kerran mudan ja palavan rakennuksen ja suon ja ui järven yli, voitti ainakin 6 muuta varusmiestä paljain käsin taistelussa ja ampui kaikki laukaukset taas keskelle maalitaulua minkä jälkeen nukkui luhalla kaivamassaan poterossa -30 asteen pakkasessa vihollisleirin tuntumassa. Wau. Ja sama stoori ensi viikolla. :D Intti on tärkeä miehelle, iloitse siitä että se haluaa jakaa kokemuksensa kanssasi.

Intissä on hankalaa. Tyttöystävä ei voi olettaa voivansa kaataa murheita aina toisen niskaan ja varusmiestä ei ainakaan kannata kiristää tyylillä: "Jos et nyt vastaa niin mä ainakin meen baariin ääh  ja nyyh!!", koska suurimman osan ajasta muru ei pääse puhelimeen ihan itsestä riippumattomista syistä. Kannattaa tukeutua myös muihin tukiverkkoihinsa intin aikana.

Parhaimmillaan poikkiksen intin aikana saa löydettyä itselleen omaa aikaa, kivoja uusia harrastuksia ja aikaa ystäville ja perheelle. Miehen kanssa ehtii olla koko elämän, ei tarvitse olla tulenkatkuinen kiire. Oma kokemus yhteisestä päivästä oli aivan ihana. Molemmat tultiin siihen lopputulokseen ettei kumpaakaan pelota vaan otetaan tämä luottavaisin mielin vastaan ja opetellaan tukemaan toisiamme uudella tavalla ja myös molemmat pärjäämään enemmän omine nokkinemme. Osataanpahan arvostaa sitä yhteistä aikaa joka sitten vihdoin saadaan. Päivä oli mukava. En muista koska olisin viimeksi ollut näin onnellinen ja todella toivon että voin antaa saman myös hänelle ja saan jatkossakin aina nauttia kullan seurasta<3

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Treenihaaste 1.


Haha. Joinain päivinä en osaa päättää tahdonko olla fit, curvy vai thin... :D Joinain päivinä syön kebabin silloin tällöin jos tissit tuntuvat liian pieniltä, joskus taas jätän hiilarit pois ja urheilen enempi jos peppu tuntuu lässähtäneeltä.

Toisin sanoen: EN VIELÄ TIEDÄ MIKÄ MUSTA TULEE ISONA. :)

Anyways energiatasoni ovat olleet hiukkasen maissa jo jonkin aikaa joten ajattelin pitää urheiluhaasteviikon saadakseni vähän potkua päiviin ja jaksaakseni paremmin/nukkuakseni myös paremmin. Tässä loppuviikon haasteohjelmani:



TORSTAI: Belly Fat Workout:


PERJANTAI: Butt Workout 1:



LAUANTAI: Upper Body Workout:


SUNNUNTAI: Cardio:




Oon itseasiassa ylpeä että ostoskärryni näyttää nykyään enenevässä määrin tuolta. Vaikka oonkin herkkuperse ja sujautan sinne tummaa chilisuklaata ja salmiakkitikkareita mukaan... ;D


Keep happy all of ya!


Hajoan aamuihini...


Ja pahimpia on aa-aaa-aaamut, joiden päättymistä ei näy! Niinkuin Maija Vilkkumaakin laulussaan toteaa. Musta tuli sitten sunnuntaina inttileski. En edes muistanut miten ikävää ne ekat kaksi viikkoa oikein ovatkaan. Mun on niin kova ikävä että sydän halkeaa. Olen niin tottunut paremman puoliskon seuraan että tuntuu ihan kummalta kun se ei olekaan täällä.

Ja jos musta tuntuu ikävältä niin en edes uskalla ajatella miten paljon sitä harmittaa. :S Mä saan kuitenkin nukkua ja syödä mitä haluan ja käydä kaupoilla ja nähdä kavereita. Intissä ei tehdä muuta kun jäpitetään, juostaan, kannetaan, ammutaan, huudetaan ja herätään epäinhimillisiin aikoihin haisevasta tuvasta askeettisista sängyistä, jotka täytyy pedata niin, että ruudut on linjassa tai sitten tulee punkan räjäytys... Niin että tiedän kyllä että aiheesta nutkuttaminen on paksua kun olen kuitenkin nainen ja saan sentään olla kotona. Mutta ikvä nyt vaan on IKÄVÄ.


Intissä ei ole helppoa eikä inttileskellä ole helppoa. Onneksi intti on mielettömän minimaalinen osa elämästä niin kyllä niin lyhyen ajan seisoo vaikka päällään ja hammasta purren. Tai itse ainakin aion. Loput 50% riippuu tietysti poikkiksen omasta sietokyvystä..
 Kaihertaa<3


Sunnuntaina mua ei kyllä pitele mikään hyppäämästä sen syliin juuri noin.

Ainiin. Tänään olin useassa työhaastattelussa. Mielestäni ne menivät kivasti. Huomenna on vielä yksi. GAARGH. En pysty keskittymään mihinkään kun mietin vaan kultaa. Ostan kyllä itselleni ison nallen huomenna mitä voin sitten halailla. :P Joo niin mäö teen. Ja kilon suklaata. Ja vuokraan sinkkuelämää tuottarin ja teen kasvonaamion. JESH.


Nyt alan kuitenkin pillittään ja passivoidun jos en piiskaa itteeni pois tästä koneen vierestä murehtimasta yksinäni. Voihan se olla että kullalla ei ole edes ikävä joten on noloa ja säälittävää että mun on jo. Eikä tää ole eka kerta kun ei nähdä muutamaan viikkoon. (Ja yms muita tekosyitä ja motivoivia preppipuheita itselle vol 400.)

Nyt panen juoksukengät jalkaan ja juoksen niin kauan että sydämeen sattuu hapenpuutteesta eikä kaipuusta. Tuleepahan rakentavaan käyttöön mokoma olo!!

Ens postauksessa jos puhtia riittää voisin kuvailla teille muutaman uuden uutukaisen Ora Ora Gyaru -itemini jotka kotiutin kirppikseltä tänään<3. Peace ja Love ja toivottavasti teidän miehet menee sivariin. :`D

RUN LIKE A MOTHERFUCKER!

maanantai 7. tammikuuta 2013

(Tila) Tequilaa ja kuulumisia


Hello hello, angel baby bunnies!<3

Tämän päivän vessa.

Tänään olen ollut vapailla. Tosin innostus ei ihan ole ollut katossa koska jouduin luovuttaan rakkaan kultamuruni armeijaan, Parolan panssariprikaatiin tänään ja TJ:stä ei mitään tietoa vielä. Totuus on kuitenkin, ettänähdään vasta 2-3 viikon päästä kunnolla. Onneks sunnuntaina on Sinä-minä-ja-puolustusvoimat -päivä ja saan etsiä oman kultani siitä alokasrykelmästä<3. Odotan kyllä innolla miltä muru näyttää uniformussa, mullahan sentään on pieni uniformufetissi. ;D

Anyway lohdutin sitten itseäni shoppailemalla hiukan urheilukuteita (yllä) ja muutamia kosmetiikkatuotteita.

 Tässä upean värinen kirkkaan oranssi huulipuna 912 Electric Orange. HUH. Kesää odotellessa ja kunnon rusketusta. ;D


Ja hiukkasen naturaalimpi Lumene Natural Code 4 Satin Coral. Molemmat sävyt on kosteuttavia, eli niitä täytyy lisäillä vähän väliä. Pientä miinusta siitä. Maku on ok, ei niin keinotekoinen kuin joissain huulipunissa.

 Vasemmalta oikealle:

Isadora Moisturizing Lipgloss 10 Angora Pink: 
- Väri on tosi pigmenttinen ja menee ilman huulipunaakin, tekee tasaisen tuloksen. Melko pehmeäksi jättää huulet vaikka onkin talvi ja pakkasta mikä on plussaa.

Ks. Ylle.

Lumene Touch Of Radiance -valopuuteri: Sävy 4 Persikkatee
- Lumenen sarjassa on tosi hyvät sävyt tummemmillekin ihon sävyille. Plus tuote on suomalainen mikä itselle antaa jonkinasteista mielenrauhaa. Aiemmin käytin saman sarjan yhtä tummempaa sävyä mutta koska on talvi tarvitsen vaaleamman sävyn. Tämä tuntui sopivan tummaan ihon sävyyni. Tykkään eniten siitä, että Lumenen puuteri on melko paksua tavaraa ja peittää hyvin, sekä säilyttää mattapinnan n. 6 tunnin ajan ilman korjausta. Kasvoissa se tuntuu ehkä hivenen raskaalta ainakin puuterivipalla levitettynä joten en suosittele luonnollisemman ja kuulaamman meikkipohjan sporttaajille. Lisäksi rasia on iso, tuote edullinen ja riittää pitkäksi aikaa<3

Color tattoo 24 gel cream eyeshadow
- Mulla on samaa luomiväriä myös mustaharmaana ja kultaisena. Kokemuksen mukaan väri pysyy parhaiten kun se levitetään sormella luomelle (2 kerrosta näyttää tasaisemmalta ja tummemmalta). Värin voi kiinnittää laittamalla päälle jotain värisävyyn sopivaa luomiväriä. Halusin päivittäiseen käyttöön ruskean sävyn koska smokey eye lookkeihin tuo geeliväri on ihan uskomattoman parasta<3 Suosittelen kyllä kaikille.

Ks. Ylle


Ostin uutta suosikkiherkkuani, joka saattaa kuulostaa hullulta yhdistelmältä mutta on ihan killerihana välipala: chilisuklaata. WAAT? Jep jep joo. Yhdistää kaksi aineenvaihduntaa nopeuttavaa ainesosaa: Chili ja tumma suklaa. Molemmat siis saavat kropan polttamaan kaloreita nopeammin ja enemmän. Itselle tulee hiki tätä maistellessa vaikka se ei kovin tulista edes ole. Kuitenkin ilmeisesti toimii..?

Suositan kokeilemaan. Levy on ohut joten vaikka se menisi yhdeltä istumalta ei tarvitse potea huonoa oloakaan (ainakaan jos osaa olla olematta tiukkis itselleen). :)


Rakkausrakkaus! Mun on pitänyt jo sata vuotta ostaa tosi basicit, tosi korkeat, pikimustat kiilakorkonilkkurit. Nämä yksilöt bongasin jo H&M:ltä aikaa sitten. Kuitenkin mokomat olivat mokkajäljitelmää, jonka tuhoan yleensä alta aikayksikön ja hintaakin oli tuolloin 39,95e joten ajattelin että I´ll pass.

Nyt muruset olivat kuitenkin Alessa viimeinen pari ja sattuivat olemaan kokoani! Maksoivatkin vain 15e joten sain näistä kivat kengät keväälle.

Mustat kiilat ovat kivat esim mustien/muuten tummien housujen tai leggingsien kanssa. Niillä voi huijata kivat gasellisääret vaikka olisikin 157,5cm smurffi niinkun mä. :D Lisäksi arkinenkin asu on kivasti naisellisempi kun kopsuttelee näillä massiivisilla popoilla menemään. Olen myös hulluna puolihuomaamattomaan käärmeennahkakuvioon ja näissä sitä ikäänkuin onkin. :O


Aika on viime päivinä mennyt työhakemuksia lähetellen ja Tila Tequilan Shot At Lovea katsellen. :D Parasta aivokuollutta viihdettä. Woop woop.

Olin jo unohtanut miten nätti Miss Tila mielestäni olikaan joten päivän fitspona toimii Tila Tequila!<3

Gorgeous abs. <3___<3 Tuommoinen vatsa on ihana. Just tuollaisen tahtoisin hehs. Ikävä kyllä paino on noussut taas. En tosin jaksa stressata. Ainakaan ei ole koko ajan kylmä ja väsynyt olo enää. :)

Tilan hiukset ja meikit ovat myös tosi inspiroivat. neiti on tehnyt myös musiikkia.




Löysin Tilasta myöskin kuvia mustalla tukalla mutta se ei omasta mielestäni tuo naisen piirteitä ihan oikeuksiinsa. :P Vaaleanruskea oli suloinen. Mutta koska oma tukkani on tumma päätin läntätä myös nämä nyt tänne. :)

Muffin tops I has dem. Haha Onneksi se ei haittaa, koska yllätyksekseni voitin Lady Linen järjestämän arvonnan ja saan 60e arvoisen lahjakortin naisten salille sekä pt-ohjausta muutaman tunnin. Jesh. Päätin ottaa härkää sarvista ja raahata itseni salille. Uskon nyt olevani valmis siihen ilman että paineistun mokomasta liikaa. :P

En usko sen laukaisevan syömishäiriötäni enää. Syönhän nykyään leipää ja suklaatakin. Woop woop. Ja kebabbia... XD Rakasta vihollistani<3 Toivottavasti kebabeläimet kuolevat sukupuuttoon lähiaikoina. On ihan liian hankalaa asua ihanan kebabravintolan naapurissa ja yrittää olla syömättä siellä ihan joka ilta<3

Anyway oon todella tyytyväinen koska nyt kun tiedän mitä haluan kehittää pystyn paremmin toimimaan PT:n kanssa yhteistyössä. Tavoitteena olisi harjoitusohjelma joka tähtää tiimalasivartaloon ja alaselän vahvistamiseen (töitä varten). Rasvaprosentin suhteen en tiedä. Jos se menee alemmas ok. En aio alkaa vippaskonsteilla laihduttelemaan koska se tarkoittaa aina mulal ruokavalion kanssa perseilemistä.

Tuli tämä kyllä hyvään saumaan koska halusinkin aloittaa harrastuksen.


Onko kukaan käynyt Lady Linella? Kokemuksia?




Haha LOL. Ihuna kuvva<3 Huomiseen sitten. :)