Moi kaikille rakkaille lukijoille. Päivitystä pitkästä aikaa. Välissä on tapahtunut kaikenmoista uskomatonta ja ne asiat on sen verran yksityisiä, etten mene niistä sen enempää yksityiskohtiin. Liityin Instagramin ihmeelliseen maailmaan ja nyt olen aika pahasti koukussa mokomaan appiin.
Mut löytää Instasta nickillä thinspireinspire. Pääasiallisesti keskityn siellä päässä urheiluun ja ruokaan mutta on siellä muutakin varmasti tulevaisuudessa.
Tässä muutamia ateriaoita edellisiltä päiviltä. :)
Kuten sanottu, on mulle sattunut ja tapahtunut viimeisen kuukauden aikana suht isoja asioita ja ne on vaikuttaneet muhun suunnattomasti. Oon alkanut kyseenalaistaa omaa arvomaailmaani ja sitä oonko oikeasti onnellinen ja jos en ole niin miten voisin olla. Tää blogi ja mun Instagramini tulee olemaan varmasti tästä lähtien erilaiset kuin ennen.
Aiemmin te lukijat ootte tottuneet varmasti näkemään mut ikuisen laihuuden tavoittelijana. Yksi päivä takaperin rupesin miettimään miksi edes haluan olla laiha. Mun kroppaani ei ole rakennettu laihaksi, oon persjalkainen otus ja mulla ei tule koskaan olemaan terveellistä thigh gapia. Ja mitä sitten? Onko se laihuus sen arvoista jos menee terveys? Ja jos on kokoajan pahantuulinen, epäitsevarma ja väsynyt. Hell no.
Mä oon muuttanut tapojani ajatella. Mä aloin kaksi viikkoa sitten urheilla vaan koska se on kivaa, en ole käynyt vaa´alla kuin kerran. Mua ei enää kiinnostanut mitä painan. En jaksa sitä vahtaamista. Samoin en jaksa dieetata varsinaisesti. Syön vaan oikeesti terveellistä ruokaa nykyään laskematta kaloreita tai annoskokoja. Syön niin kauan että nälkä lähtee. Mä lopetin alkoholin juomisen. Alkoholilla oli aina mulle rauhoittava ja rentouttava vaikutus kun olin niin itsetietoinen. Pari siideriä sai aikaan massiivisen endorfiiniryöpyn ja mulla oli tosi hauskaa. Kumminkin seuraavan päivän turvotus ja laiska olo vituttivat suunnattomasti kerta toisensa jälkeen. Samoin vitutti se, että olin stressaantunut ja nukuin huonommin alkoholia käyttäessäni (huom. join vain kerran viikossa mutta vaikutus tuntui latistavasti aina salilla useana päivänä).
Päätin sitten laittaa pillit pussiin. Nyt mulle perkele riittää tämä juominen. En ole absolutisti, saatan juoda lasin viiniä ravintolassa tai kuoharia juhlissa. Muuten en halua koskea koko aineeseen enää. Aluksi kun olin 2 viikkoa juomatta tuntui, etten saanut stressiäni poistettua ja oli levoton. Poikkis ehdotti salilla käymistä. Aloin käydä ahkerammin. En meinannut uskoa silmiäni ja oloani.
Mun vatsalihakset tuli näkyviin, mua ei enää vituttanut urheilla kahtakaan kertaa päivässä ja aina treenin jälkeen koin itseni tosi kauniiksi ja iloiseksi ja rennoksi - juuri niinkuin pikkuisessa hiprakassa mutta ilman sekavaa oloa.
Oon alkanut tehdä päivittäin kardiota ja salilla käyn kun jaksan. Fiilis ja motivaatio on mieletön. Tuntuu, että energiaa riittäis vaikka mulle. Ja se etten enää varsinaisesti laihduta, syön vaan hyvin. Mun on paljon parempi olo.
Haluaisinkin oppia rakastamaan mun persjalkoja ja oppia arvostamaan sitä, miten vahvat ne on ja hyödylliset. Haluan urheilla, koska se tuntuu hyvältä, en päästäkseni mihinkään tiettyyn maaliin. Toki kehitys on plussaa aina, mutta vaan koska se onnistumisen kokemus ja fiilis "Mä oon vahvempi kun viimeksi! Mä tein sen." ajaa mua eteenpäin.
Haluun olla vanhempana hyväkuntoinen, niin et jos sairastun joskus niin ei tarttee ainakaan syyttää paskoja elämäntapojaan. Mä haluun kokee oloni hyväks näissä nahoissa. Oon huomannu olevani paljon mukavampi ihminenkin nykyään. En koe tarvetta kilpailla muiden kanssa yhtlailla vaan iloitsen niistä muidenkin saavutuksista.
Instagramista on tullut mulle se pääasiallinen fitness-matkan dokumentointiväline. Pidin saman nickin, koska haluan olla hoikka, en laiha. En lihaksikas salipossu. Ihan tavan vahva nainen vaan.. :)<3
Vasta kun lakkasin pakottamasta itseäni salille löysin siitä sen hohdon ja innostuksen mistä kakki aina puhuvat ja mikä saa ihmiset sanomaan esim alkoholille: "Ei kiitos, mulla on huomenna sali." Aiemmin sinne meno oli sellaista rämpimistä ja jos en päässyt tavoitteisiini niin masennuin. Se vaati 3 vuotta urheilemista, että tajusin matkan olevan määränpäätä arvokkaampi.
Tässä yllä kolme inspiraatiokuvaa. Jonain päivänä ehkä näytän tuolta, mutta jos en niin ei siinä mitään sitten, olenpahan fitti ja vahva ja päättäväinen.
Haluan jakaa kehityskuvani täälläkin blogin puolella ihan vaan motivoidakseni halukkaita edes kokeilemaan 3 viikkoa ilman alkoholia. Turvotus lähtee ja ero on huikea. En o koskaan ollut tässä kunnossa ennen. Se vesipöhö sulki sisälleen ihan okei kropan. Mä olen ylpeä itsestäni nyt koska oon vihdoin sillä hyvällä ja turvallisella matkalla kohti itseni hyväksymistä.
Nämä juoksushortsit ostin 3 vuotta sitten kun painoin 63kg. Heti kun olin ostanut ne puhkesin itkemään. Ajattelin silloin etten voi ikinä pitää niitä eikä minusta ole tällaiseen. Nyt 52kg painoisena ja urheilevaisena naisena uskallan ensimmäistä kertaa juosta kesällä näissä. Se on mulle jonkinasteinen riemuvoitto ja henkilökohtainen helpotus. En oikeasti ajatellut pystyväni tähän. Eli älkää lannistuko. Se vaatii aikaa päästä tavoitteisiinsa. :) Onneksi meillä on sitä. ;)
Loppuun tämänpäiväinen kuva ennen käsi-, selkä- ja rintatreeniä. Parasta päivää Angel-Baby-Bunnies teille!
